Hyppää sisältöön
Pirkkala logo

Pirkkalan joulunajan tapahtumat tuovat valoa joulun odotukseen ja luovat mahdollisuuden kohtaamisille

1.12.2023
Kategoria: Kunta ja hallinto Harrastukset ja vapaa-aika Visit Pirkkala
Taikapukin taikashow Suupantorin lavalla

Joulunviettoon laskeutuminen aloitetaan perjantaina 1. joulukuuta Suupantorilta. Pirkkalan joulunavauksen ohjelmassa on pormestarin joulutervehdys, Taikapukin joulushow sekä Sabrina ja Saarten tyttäret -lauluyhtyeen esittämä Kantelettaren joulutarina. Tänä vuonna Joulunavauksessa nähdään myös Suupan alueen rakennuksia juhlavalaistuksessa. Kunnan toimitilatalo Tiima ja kaksi muuta keskustakorttelin rakennusta saavat seinilleen talvisia valoprojisointeja. Myös Pirkkalan pääkirjaston julkisivu valaistaan näyttävästi.

”Valo ja valotaide eri muodoissaan ovat kuuluneet pitkään Pirkkalan joulutapahtumiin. Kuntalaisten toivomaa valotaidetta tuodaan nyt ilahduttamaan ohikulkijoiden arkea myös lyhyen tapahtuman ulkopuolella. Keskustakorttelin talojen valkoiset päätyseinät ovat ihanteellisia pintoja liikkuville valoprojisoinneille", kertoo Pirkkalan kunnan kulttuurituottaja Peik Erhola.

Valaistukset ovat nähtävillä 1.–26.12.2023. Valaistukset toteutetaan yhteistyössä pirkanmaalaisen AV-alan yrityksen Stereo:ID Oy:n kanssa. Valaistusta mahdollistamassa on myös Operaatio Pirkanmaa.


Pirkkalan joulukausi avataan Suupantorilta

Joulunavaus järjestetään Suupantorilla perjantaina 1.12. klo 18 alkaen. Pormestari Marko Jarva avaa joulutervehdyksellään joulunvieton Pirkkalassa. Lasten ja lastenmielisten suosikki Taikapukki tuo mukanaan aitoa joulun taikaa. Taikashown jälkeen pukkia pääsee tapaamaan joulupukin kontissa torin laidalla.

Illan musiikkiohjelmasta vastaa laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäret, jonka musiikki pohjautuu yhtyeen luotsaajan, musiikin maisteri Sabrina Ljungbergin Kantelettaren runoihin luomiin sävellyksiin.

Tapahtuman ajan torilla on myynnissä lämmintä glögiä, pipareita ja joulutorttuja.


Joulumyyjäiset kutsuvat ostoksille Vapaa-aikakeskukselle

Pirkkalan perinteiset joulumyyjäiset järjestetään vapaa-aikakeskuksella sunnuntaina 10.12. klo 13–17. Myynnissä on monenlaisia käsitöitä, leivonnaisia, koruja, lahjaesineitä ja paljon muuta. Alueella kiertävät tontut leikittävät lapsia ja askartelupiste tarjoaa jouluista tekemistä kaikenikäisille.

Kahvila Piste palvelee vapaa-aikakeskuksen aulassa tapahtuman ajan. Tervetuloa ostoksille! 


Suomen itsenäisyyspäivää juhlitaan yhdessä 6. joulukuuta

Kaikkien kuntalaisten yhteinen itsenäisyyspäivän juhla järjestetään Nuoliala-keskuksen salissa keskiviikkona 6.12. klo 13 alkaen. Itsenäisyyspäivän henkeä huokuva ohjelma alkaa partiolaisten lippusaattueella. Juhlapuheen pitää Satakunnan lennoston komentaja Mika Kulkas. Juhlan musiikista vastaavat Henrika Nieminen (laulu) ja Rinna Ahlman (koskettimet).

Juhlaohjelmaan kuuluu myös 12. Pirkkala-palkinnon jakaminen. Palkinto jaetaan Pirkkalan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä tai teosta. Viime vuodesta alkaen Pirkkala-palkintona on jaettu kuvanveistäjä Villu Jaanisoon suunnittelema ja valmistama pronssinen Pirkkalan lusikka -pienoisveistos. Palkinnon jakavat pormestari Marko Jarva, valtuuston puheenjohtaja Taru Tolvanen sekä kansliapäällikkö Jaakko Joensuu. Palkinnon saaja pysyy salaisuutena tapahtumaan asti.

Tilaisuus päättyy kahvitarjoiluun. Osallistujilta toivotaan juhlavaa pukeutumista. Myös kunniamerkit voivat kuulua juhla-asuun.


Joulunajan tapahtumat

Joulunavaus

pe 1.12.2023 klo 18.00–19.30
Suupantori, 33960 Pirkkala

Pirkkalan kunnan itsenäisyyspäivän juhla

ke 6.12.2023 kello 13
Nuoliala-keskus, Kouluportinkuja 5, 33960 Pirkkala

Joulumyyjäiset

su 10.12.2023 klo 13–17
Pirkkalan vapaa-aikakeskus, Urheilutie 10, 33960 Pirkkala

  • Joulunajan tapahtumat ovat kaikille avoimia ja pääsymaksuttomia.

Lisätietoa

Joulunavaus ja Joulumyyjäiset (Pirkkala.fi/joulunavaus)

Itsenäisyyspäivän juhla (Pirkkala.fi/itsenaisyyspaiva2023)

Pirkkala-palkinto (Pirkkala.fi/pirkkala-palkinto)

Operaatio Pirkanmaa (Operaatiopirkanmaa.fi)